Tietoa suvusta

Väestörekisterikeskuksen sukunimitilaston (29/3 2010) mukaan Huotari on nykyisenä nimenä 3834 ja entisenä nimenä 1466 maassamme asuvalla. Väestörekisterikeskuksen kirjoilla olevia mutta ulkomailla asuvia, Huotari-nimeä nykyisenä nimenä kantavia on 209 ja entisenä nimenä kantavia 100. Kyseessä on siis Suomen mittapuun mukaan verrattain pieni suku. Vertailuksi mainittakoon, että esim. Virtanen on suomessa nykyisenä nimenä noin 23 600 henkilöllä. Sukuseura on jo useamman vuoden ajan kerännyt tietoja sukujulkaisua varten yhteiseen tietokantaan. Tietokannassa oli vuoden 2008 alussa 1537 perhetaulua ja 11450 nimeä. Huotari-nimisiä oli 5237 kpl.

Huotari, Huotarinen ja Hotari-nimien on yleisesti arveltu kehittyneen Karjalassa ortodoksisesta ristimänimestä Feodor, Fedor (kreikk. Theodoros). Karjalasta nimi olisi sitten levinnyt Savoon ja Peräpohjolaan. Kirjassaan 'Vierasperäisiä muinaisnimiä Etelä-Pohjanmaalta ja muualta Suomesta' Heikki Klemetti pitää mahdollisena myös saksalaista alkuperää, koska saksalaisella kielialueella löytyy Klemetin mukaan mm. muinaisnimenä Huotari sellaisenaan sekä Huotaren Mauer v.1110 ja Huotara 1000-luvulla.

Sukunimet-kirjassa (Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala) arvellaan lisäksi, että joissain tapauksissa nimi voi alunperin olla liikanimi sanasta hotari, hotikko, vekkuli, hulttio, hätikkö. Karjalassa Huotari on ollut ja lienee paikoin Itä-Karjalassa vieläkin käytössä miehen etunimenä. Ortodoksisilla alueilla tavataan myös yleisesti muotoa Huotarinen.

Kuhmon seudulla tavataan myös useita Huotariin liittyviä sanontoja. Ainakin Lentualla päin on tunnettu tervehdys "Terve, terve teppanalle, hyvä huomen Huotarille". Iisalmen lähellä taas on kylä nimeltä Huotari ja sieltä löytyykin sanonta "Tänään täällä, huomenna Huotarissa". 1800-luvulla tervanvalmistuksesta saatiin lisätuloja Kainuun asukkaille. Varmaa tietoa ei Huotareiden osuudesta tervantuotannossa ole, mutta todennäköisesti hekin olivat jollain tapaa siinä mukana, sillä perimätiedon mukaan sanottiin "Sattaa ku Huotarin tervaa", kun satoi vitilunta ja reen jalas ei oikein luistanut uudessa lumessa.

Huotarien saapuminen Kuhmoon

Suvun kantaisänä pidetty Tuomas Huotari (Thomas Hothare) on syntynyt noin 1559-1567 (ennen vuotta 1577). Kaarlo Huotarin tutkimusten mukaan: "Tuomas on syntynyt todennäköisesti Kannaksella ja siirtynyt Kuhmoon v. 1595-1604 välillä". Tuomas asettui uutisraivaajaksi Lentuan Kalliojärven Tuomaanniemelle ja ilmestyykin veroluetteloihin Lammasjärven kylään vuonna 1606 eli pian ensimmäisten verollepantujen kuhmolaisten talollisten jälkeen. Savossa sukua on asunut vuonna 1562 ainakin kuudessa talossa Visulahden suurpitäjässä Suur-Savon alueella, mutta Tuomas Huotarin kotipaikka lienee Uudenkirkon pitäjä Karjalan kannaksella. Tuomas on saattanut kulkeutua Lentualle myös Visulahden kautta, mutta tiedossa ei ole se, mitä sukua Suur-Savossa asuneet Huotarit ovat Tuomakselle olleet. Uudella kirkolla Huotarin veljeksiä on ollut kolme kpl. Yhdelle näistä (Thomas Hådarin) on löydetty Uudenkirkon veroluetteloon liittyvä Kaarle-Herttuan myöntämä verovapauskirja vuodelta 1594.

Antero Heikkinen kertoo kirjassaan Kirveskansan elämää: "Perimätiedon mukaan Kuhmon ensimmäinen asukas olisi ollut vienankarjalainen Tuomas Huotari, jota otsaansa saaman kuhmun vuoksi olisi nimitetty kuhmupääksi ja joka näin ollen olisi antanut Kuhmonniemelle nimen". Kuhmon kirkkoherra K.A. Pfalerin muistiin merkitsemien perimätietojen mukaan tämä kantaisä olisi 25-vuotisen sodan aikana saanut reiän pääkalloonsa, joka olisi tukittu tammitapilla, minkä vuoksi häntä olisi kutsuttu tammipää-Huotariksi. Kuhmupää taikka tammipää, todennäköisempänä pidetään kuitenkin vaihtoehtoa jonka mukaan nimen kylälle ja sittemmin kaupungille on antanut niinikään sen ensimmäisiin asukkaisiin lukeutunut Kauppi Kuhmalainen, joka aikoinaan asettui asumaan alueelle joka nimettiin hänen mukaansa Kuhmonniemeksi. Kuhmalaisen suku hävisi Kuhmosta ilmeisesti jo ennen 1620-lukua, mutta koska seurakunnan ensimmäinen kirkko rakennettiin juuri Kuhmonniemeen, sai koko seurakunta todennäköisesti nimensä tämän miehen mukaan.

Sukujulkaisuja

Tiedossa olevat Huotarien sukuhistoriaa koskevat julkaisut ja sukuselvitykset

Huotari Pertti: Huotareita viideltä vuosisadalta. Kirjatoimikunta  2008; Voitto Huotari pj,  Pertti Huotari,  Jorma Korhonen, Mirjami Peura, Maire Rusanen ja Kyllikki Vänskä.

Huotari Heimo : Huotarien tie Porvooseen-moniste, 2002

Huotari Ilmari : Tutkimusmapit Veli Pekka Huotarilla Helsingissä

Huotari Kati : Sukututkimusta Kainuun Huotareista, 2002

Huotari Pertti : Puuseppä Juho Huotarin esivanhemmat ja jälkeläiset

90 s. - Lahden Tuotepaino Oy, Lahti 2000, ISBN 952-91-1455-9

Huotari Toivo : Kuhmon, osin naapurikuntien Huotarien sukuluettelo

265 s. - Karhukopio, 2002

Huotari Toivo : Kuhmon vanhat tilat, vuosina 1605 - 1820

103 s. - Karhukopio, 2002

Komulainen Vilho : Kuhmon Kiekinkosken Huotarin tarina, 1963

Paloheimo Erkki : Ilmari Huotarin esivanhempia

36 s. - Helsinki, 1974

Huotarit kirjallisuudessa - Huotarien kirjallisuus

Tämän listan on laatinut sukuseuran historiatoimikunnassa toimiva Ari Huotari

HUOTARIT KIRJOITTAJINA

Huotari, Eero: Kevyt Osasto 4 talvisodassa. (Offset Värijuova Oy) 2002.

Eero Huotari on toiminut kyseisessä osastossa joukkueenjohtajana, reservin vänrikkinä (myöhemmin kapteeni) ja kuvaus taisteluista perustuu paljolti hänen näkökulmaansa.

HUOTARIT HISTORIAN PYÖRTEISSÄ

Heikkinen, Antero: Kirveskansan elämää. Ihmiskohtaloita Kuhmon erämaissa 1800-luvun alussa. juva 1988.

Kirveskansa-trilogiassa nousevat erityisesti Kuhmoniemen Huotarit paljon esille. Tässä ensimmäisessä teoksessa keskeinen henkilö on Jaakko Huotari, joka aikoinaan sai kirkkokapinan oikeuskäsittelyssä kuolemantuomionkin, josta hänet kuitenkin sitten armahdettiin. Kuhmoniemen kaksi Huotarien hallussa ollutta Pulkkilan taloa ovat paljon esillä, toiseen Pulkkilaan rakennettiin mm. kappeliseurakunnan ensimmäinen kivinavetta. Teoksen alussa tulee ilmi myös eräs jossittelun aihe: jos 1700-luvulla Esko Huotari ei olisi perunut omistamansa Pulkkilan 1/2 manttaalin tilan myyntiä kappalaisen puustelliksi, ei myöhempi kirkon palo olisi aiheuttanut päätöstä rakentaa kirkkoa uuteen paikkaan. Eli olisiko Kuhmon keskusta silloin edelleen Kuhmoniemellä? Tai jos vastaavasti Jaakko Huotari olisi suostunut myymään halvemmalla tilansa kappalaisen puustelliksi kirkon palamisen jälkeen, olisiko tulos silloinkin ollut sama? Henkilöhakemistossa on kaikkiaan 22 Huotaria.

Heikkinen, Antero: Kirveskansan murros. Elämää Kuhmossa koettelemusten vuosina 1830-luvulla. Helsinki 1997.

Heikkinen on mm. tarkastellut Huotarien määrää Kuhmon eri kylillä. 1830 asui Lammasperässä 103 Huotaria, Korpisalmella 68, Lentualla 151, Katermassa 12 ja Vieksillä 17 (yhteensä 361). Edelleen yhtenä keskeisenä Huotarien perheenä on Korpisalmen Pulkkilan väki, joista tässä teoksessa Kuvataan mm. lautamies Iikka Huotarin elämää. 1830-luvun paikallisena suurrikollisena esitellään Esko Huotari, jota pakoili mm. naapurin murhasta saatua tuomiota ja oli osallinen myös useisiin ryöstöihin. Esko oli kotoisin Lentuan Huotarilasta, mutta muutti nuorena miehenä Rasiahoon. Triviana mainittakoon, että 1830 Kuhmossa oli yhteensä 27 Kaisa Huotaria. Teoksen henkilöhakemistossa on lueteltu 37 Huotaria.

Heikkinen, Antero: Kirveskansa ja kansakunta. Elämän rakennusta Kuhmossa 1800-luvun jälkipuolella. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Vammala 2000.

Kirveskansa-trilogian kolmas osa. Henkilöhakemistossa on lueteltu peräti 60 Huotaria, joista aikansa merkkihahmo Aleksi Huotari on kuvattu erityisen tarkoin. Myös Aleksin veljet Matti ja Heikki sekä yleensä Korpisalmen Jaakkolan perheenjäsenet ovat hyvin esillä.

Heikkinen, Reijo & Lackman, Matti: Korpikansan kintereillä. Kainuun työväenliikkeen historia. Kajaani 1986.

Teoksessa mainitaan joitakin Huotareja, mutta yksi teoksen keskeinen puute sukututkijan kannalta on nimihakemiston puuttuminen.

Heikura, Unto: Kuhmon Sampo - kotiseutulukemisto. Kajaani 1981.

Edelleen tärkeä teos jokaiselle Kuhmolaisten Huotarien juurista kiinnostuneelle. Wilmin kirjoittama Kuhmon historia on historianlukijan pääteos Kuhmoa koskien, mutta Sammossa on faktojen ohella myös tuotu esille Kuhmoa muutenkin ansiokkaasti. Huotareista löytyy tietoa Sammon eri kohdista. Henkilöhakemisto puuttuu.

Huotari, Toivo V.: Kuhmon - osin naapurikuntien - Huotarien sukuluettelo. 1996.

Huotarin suvun kannalta paljon arvokasta työtä koottuna yksiin kansiin.

Huotari, Toivo V.: Kuhmon vanhat tilat vuosina 1605-1820. 1998.

Myös tärkeä teos kuhmolaisten Huotarien kotipaikkoja etsittäessä.

Kainuun historia I. Kajaani 1986.

Tässä Kainuun historian ensimmäisessä osassa on mm. Kainuuseen tulleiden savolaissukujen tietoja. Huotareita on 1600-luvun alussa ollut Visulahden suurpitäjässä.

Kainuun historia II. Kajaani 1986.

Ei juurikaan yksityiskohtaista tietoa Huotareista, silti teos valaisee paljon kainuulaisten esi-isien elinoloja.

Kainuun historia III. Kajaani 1986.

Tässäkin osassa Huotarit jäävät harvojen mainintojen varaan.

Manninen, Olavi: Kylä Lentuan rannalla. Tarinaa Kuhmon Lentuan kylästä ja kyläläisistä. Kajaani 1993.

Arvokas teos, johon Manninen on tallentanut mm. koskettavan "Venäjän Tuomaan" tarinan.

Paulaharju, Samuli: Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta. Helsinki 1922.

Paulaharjun teoksesta löytyy tietoa mm. Salomon Huotarista, Kivikiekin tietäjästä ja metsänkävijästä.

Pfaler K. A.: Muistelmia Kuhmoniemen seurakunnasta. Kansanvalistusseuran kotiseutukuvauksia 3-4. Helsinki 1909.

Aikoinaan Kuhmon kirkkoherrana toiminut Pfaler keräsi seurakunnasta monenlaista tietoa. Huotaritkin mainitaan paikoin, mm. tuodaan esille olettamus suvun tulemisesta Vienan Karjalasta. Mukana on myös tarina paikkakunnan nimen synnystä ensimmäisen Huotarin päässä olleen tammitapin (kuhmu) johdosta.

Rajan kansan taistelu. Sotavuosien 1939-45 kuhmolaisia veteraaneja ja lottia. Kajaani 1992.

1900-luvun Huotarein kohtaloja valaiseva teos. Lotat mukaan lukien yli 30 Huotaria.

Rajan kansan taistelu II. Kajaani 1994.

Täydennysteos, johon löytynyt vielä noin 20 Huotaria.

Wilmi, Jorma: Kuhmon historia. Keuruu 2003.

Nimihakemistossakin jo 38 Huotaria. Tärkeä teos, josta jokaisen Kuhmosta juuriaan etsivän kannattaisi aloittaa.

Wilmi, Jorma: Sotkamon historia. Jyväskylä 1997.

14 Huotaria on kertynyt tämänkin teoksen nimihakemistoon ja miksei, onhan Sotkamossa asunut Huotareita kolmattasataa vuotta. Lisäksi Wilmi on käsitellyt tässä teoksessa paljon myös Kuhmon vaiheita siltä ajalta, kun Kuhmoa ei oltu vielä erotettu Sotkamosta omaksi seurakunnakseen.

KERTOMAKIRJALLISUUTTA

Huuskonen, Taisto: Laps Suomen. Juva 1980.

Huuskonen kirjoittaa rajaloikkari Veikko Huotarista (s.168 alkaen), jolla oli venäläinen vaimo. On epävarmaa, onko hänelle annettu oikean henkilöllisyyden suojelemiseksi toinen nimi. Veikko Huotarin synnyinpaikkaa tai -aikaa ei mainita, mutta sota-aikana hänen mainitaan olleen työarmeijassa ja sitä ennen raskaan sarjan nyrkkeilijä, kookas ja leveäharteinen jullikka. Huotari joutui oikeuteen lyötyään eräältä venäläiseltä leukaluun murskaksi, mutta hän lahjoi tuomarin ja joutui muiden suomalaisten silmissä huonoon valoon.

Kurvinen, Jorma: Ajalla vaaran, vaivan. Keuruu 1997.

Teos kertoo pääosin tukikohtaa miehittävän komppanian tarinaa yhden joukkueen näkökulmasta jollakin pohjoisen rintamalohkolla 1943. Joukkueen keskeisiä hahmoja on aliupseeri Jaakko (Jaska) Huotari, joka on on tarpeellinen yhteyshenkilö kotikylän miehistä koostuvan joukkueen ja komppanian upseereiden välillä. Tarina ja nimet lienevät kuvitteellisia, mutta kirjaa lukiessa toivoisi Huotarin olleen oikea henkilö, koska hänen toimissaan ei juuri löydy arvosteltavaa.

Lounaja, Heikki: Tervakansan laulu.

Lounaja on kuvannut lähinnä Änättijärven ympäristöä kuvitteellisten henkilöiden ja talonnnimien kautta. Juoneen hän on sekoittanut myös Kuhmon historiasta tunnettuja henkilöitä, sekä tuo jotkut Lentiiran alueen talot oikeilla nimillään esille. Lentiirasta kuitenkin puuttuvat kuvauksessa keskeiset suvut, kuten Haveriset ja Kyllöset. Huotarit ovat verrattain harvoin mukana päähenkilöiden ohella, suhteessa suvun laajuuteen 1800-luvulla jopa liian harvoin.

HUOTARIEN ELINYMPÄRISTÖÄ KUVAAVIA KIRJOJA

Jyrinoja, Vilho: Akonlahden arkea ja juhlaa. Kansanelämän kuvauksia II. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Turku 1965.

Vienan ja Aunuksen Karjalan rajoilta Akonlahdesta kotoisin ollut Vilho Jyrinoja on Pertti ja helmi Virtarannan tukemana tallentanut paljon muistiperinnettä rajantakaisesta elämästä, ennen kaikkea 1900-luvun alusta. Huotarit eivät teoksessa tule esille muuten kuin etuniminä, mutta Huotarien keskeisimmän asuinalueen Kuhmon lähialueen elämänmenon kuvaus voi valaista paljon Huotarien miljöötä.

Räisänen, Alpo: Kuhmon murrekirja. Kotiseudun murrekirjoja 12. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 581. Tampere 1993.

Kuhmon murrekirjan haastatelluissa ei ole yhtään Huotaria, mutta teoksella on silti arvonsa Kuhmon kuvaajana.

Susitaival, Paavo: Korpivaruskunta. Porvoo 1954.

Susitaival kuvaa paikoin hyvin tarkasti talvisodan jälkeistä Kuhmoa ja välirauhanajan sotilaallista valmiutta pataljoonankomentajan näkökulmasta. Keskeisintä tietoa saa Paloniemestä ja Saunajärven taistelualueista sekä Kiekinkoskelta. Taistelujen jälkiä ja evakkojen paluukokemuksia kuvataan hyvin. Kuhmolaisia henkilöitä ei juuri kuvata, lähinnä nimismies, kunnanlääkäri ja Löytövaaran isäntä tulevat mainituiksi.

Huotarien Sukuseura